Italialainen joulu on överi ja blingbling

Buon Natale a tutti voi! Vietämme tänä vuonna joulua Italiassa, kuten monena aiempanakin vuonna. Ensimmäinen italialainen joulu Genovan-anoppilassa oli minulle varsin epäjouluinen kokemus: leppeässä tuulessa huojuvat palmut, korkealta taivaalta paistavasta auringosta turkoosina kimmeltävä Ligurianmeri ja lähes hellelukemat ulkona eivät tuoneet sitä hämärän harrasta tunnelmaa, jota joulu minulle oli siihen asti elämässä tarkoittanut.

Monta joulua myöhemmin unohdan edelleen pakata Suomesta jouluksi mukaani aurinkolasit, mutta nykyään italialainen joulu tarkoittaa minulle sitä toista oikeaa joulua. Yksi Suomessa, toinen Italiassa. 

Hellelukemat ensimmäisenä jouluna olivat sitä paitsi poikkeus, sillä usein tuuli käy Genovassa talvella mereltä todella purevana ja pimeäkin tulee kuitenkin aika aikaisin. Pohjoisemmasta vuorilta voisi toki käydä etsimässä luntakin ja kirkasta näkymää tähtitaivaalle kaukana kaupungin valosaasteesta. Olin kuitenkin jo ensimmäisenä jouluna oikeassa siinä, että harrasta tunnelmaa ja hiljentymistä hämärässä on Italiasta jouluna turha etsiä. Italialainen joulu on mahdollisimman näyttävä, runsas, värikäs ja vilkkuva. Valoja, koristeita ja ruokaa ei vaan voi olla liikaa! 

”Italialainen joulu” voi tarkoittaa montaa eri asiaa: yhtä oikeaa joulunviettotapaa ei Italiassa ole. Suomessa on melko selvää, että joulupukki tuo lahjat ja ne avataan jouluaattoiltana. Kaikki suomalaiset tietävät, mitä ovat perinteiset jouluruoat, vaikka viime vuosina perinteisten tilalle on tullutkin enemmän oman maun mukaista variaatiota. Italiassa perinteisiä, kaikkia yhdistäviä jouluruokia löytyy oikeastaan vain jälkiruoista.

Omat joulukokemukseni ovat Genovasta, jossa asiat takuulla tehdään eri tavalla kuin vaikkapa Napolissa tai Venetsiassa. Jokaisella perheellä ja suvulla on lisäksi omat tapansa. Omalla suomalais-italialaisella perheellämme on myös Suomessa omat joulunviettotavat, joissa sekoittuvat suomalaiset ja italialaiset perinteet.

Italialainen joulu: Aaton arkipäivästä loppiaisnoitaan

Italialainen joulu sisältää tietenkin samoja elementtejä kuin suomalainen joulu: yhdessäolo, ruoka, joulukoristeet ja -kuusi ja joululahjat ovat olennainen osa joulua. Joulukirkko tarkoittaa Italiassa jouluyön messua. Messu on minulta kokematta, mutta Genovassa lähikirkossamme on messussa myös panettone- ja kuohuviinitarjoilu, joka voisi toki osaltaan houkuttaa messuilemaan… Anoppini seuraa messua televisiosta. Itse en oikein keskiyöhön jaksa kaiken syömisen jälkeen enää valvoa.

Joulutorit ja -markkinat ovat levinneet Saksasta Italiaankin. Kun vain ehdimme, kiertelemme aina Genovassa keskustan Piazza De Ferrarin joulutorilla, jossa aivan Tuomaan markkinoiden tapaan myydään paikallisia herkkuja ja käsitöitä pienissä puisissa mökeissä. Etenkin pohjoisemmassa Italiassa joulutoreilla voi lämmitellä hehkuviinillä, vin brulé.

Jouluaatto on Italiassa vielä arkipäivä. Kun suomalaiset hiljentyvät kuuntelemaan joulurauhan julistusta riisipuuron äärellä (oma, suomalainen jouluperinteeni), italialainen viilettää vielä ostamassa viimeisiä lahjoja ja tuoreita raaka-aineita jouluaterialle. Anoppini on jo hyvissä ajoin tehnyt tilauksen läheiseen kalakauppaan ja asettuu jouluaattona jonottamaan ostoksiaan naapuruston muiden mummeleiden kanssa.

Jouluaattoiltana kokoonnutaan illalliselle, joka perinteisesti on hyvin kalapainotteinen (ruoasta enemmän alempana). Kiireettömän, tunteihin venyvän aterian jälkeen keskiyöllä on siis mahdollisuus osallistua jouluyön messuun. Keskiyöllä voidaan kotona myös kilistellä kuohuvalla samalla hyvät joulut toivottaen – joulupäivä on Italiassa se ”oikea” joulupäivä. Myös joululahjat saatetaan avata jouluyönä. Toiset taas avaavat ne joulupäivänä, kun ne jouluyönä ovat ilmestyneet kuusen alle. Tässä – kuten niin monessa muussakin asiassa – tavat vaihtelevat kuitenkin kovasti.

Nykyään yleensä joulupukki tuo lahjat Italiassakin. Hän joko jättää ne joulukuusen alle, kun lapset nukkuvat, tai jopa vierailee jouluaattoiltana tuomassa lahjat. Joillakin alueilla Jeesus-lapsi saattaa tuoda lahjat. Meillä taas tapana on ollut pitkin joulukuuta laittaa hankitut lahjat joulukuusen alle odottamaan. Ostamme vain vähän lahjoja, ja joulukuusi koristellaan meillä italialaisittain joulukuun 8. päivä, joten tämä on ollut kiva tapa. Suomessa avaamme lahjat jouluaattoiltana, Italiassa ennen joulupäivän lounasta. Aikuisten kesken emme lahjoja vaihda, jotain syötävää tai aineetonta ehkä. Piparit ja glögi on aina ollut kiva joululahja Italiaan vietäväksi.

Ja järkyttävää kyllä, syömingit jatkuvat siis jälleen joulupäivän lounaalla, joka on monille se kunnon jouluateria. Se ei ole mitään aaton jämiä vaan oma kokonaisuutensa. Sitä sulatellaan pitkään vaikkapa seurapelejä pelaten. Tunnetuin niistä on tombola, eräänlainen bingopeli. Rohkeimmat pelaavat rahasta, mutta me olemme käyttäneet tyypilliseen tapaan kolikoiden sijaan lounaalla jälkiruoaksi syötyjen mandariinien kuorenpaloja. Siinä sitten pelatessa keitetään ehkä vielä yhdet kahvit ja maistellaan liköörejä ja suklaita. Illalla anoppi kattaa jälleen pöydän…

Italialainen joulu ei todellakaan pääty jouluaattoiltaan eikä edes tapaninpäivään, kuten Suomessa minusta tuntuu tapahtuvan. Italiasta olen oppinut sen, että fiilistelen joulua oikeasti loppiaiseen asti. Juhlatunnelma pysyy yllä koko vuodenvaihteen ajan, ja italialaisilla onkin tapana toivottaa ”Buone feste”, hyviä juhlapyhiä. Joululla, uudella vuodella ja loppiaisella on kaikilla oma roolinsa ja juhlatunnelmansa.

Juhlakausi päättyy loppiaiseen, jolloin ulkoisesti pääsiäisnoitaa muistuttava loppiaisnoita Befana tuo kilteille lapsille karkkia ja tuhmille lapsille mustaa karkkihiiltä kotona näkyvälle paikalle ripustettuun sukkaan. Meillä sukkana on toiminut ihan tavallinen suomalainen villasukka, mutta Befana-sukkamarkkinat ovat Italiassa laajat! Vanhan perinteen mukaan vasta Befana on tuonut joululahjat – tai hiilet.

Joulukoristeet: blingling

Italialainen joulu on värikäs, valoisa ja välkkyvä juhla. Vaatimatonta käpytonttua tai olkipukkia en voisi Italiaan kuvitella. Koristeiden määrä koettelee toisinaan hyvän maun rajoja ja suomalaisen hartaan joulunviettäjän järkytykseksi jouluvalot ovat poikkeuksetta värikkäät ja vilkkuvat – jopa siinä määrin, että italialainen tulkitsee yksiväristen ja välkkymättömien jouluvalojen olevan rikki (tositarina). Vilkkumistapaa, -suuntaa ja väriä vaihtavat jouluvalot alleviivaavat italialaisen joulun riemusanomaa.

Kotona Suomessa joulukuusemme valot ovat suomalais–italialainen hybridiversio: kuusen valot ovat suomalaisittain perinteisen yksiväriset mutta italialaisittain vilkkuvat. Toisinaan hermostun ja käyn vaihtamassa valot suomalaisen staattiseen tilaan, kunnes sitten joku italialainen tai puoli-italialainen perheenjäsen käy räpeltämässä ne jälleen valoshow-asentoon: ”eikö tämä olisi kivempi?”.

Joulukuusi koristellaan Italiassa perinteisesti 8. joulukuuta, joka on neitsyt Marian perisynnittömän sikiämisen muistopäivä. Se on pyhäpäivä ja siis vapaa, täydellinen ajankohta kodin joulukoristeluun! Suomessa itsenäisyyspäivän vapaa on ajanut meillä saman asian, silloin koristelemme kuusen, jotta Linnan juhlia voi katsoa kuusen valojen välkkeessä… Jouluvalot olemme tosin Suomessa ripustaneet ikkunoihin jo ensimmäisenä adventtina.

Tärkeä joulukoriste Italiassa on seimi. Olisi tosin vähättelyä sanoa, että se on pelkkä joulukoriste, sillä kotien lisäksi seimiä löytyy kirkoista ja toreilta ja jopa ”eläviä”, ihmisnäyttelijöiden esittämiä seimiä joulutapahtumista. Seimissä kuvataan ihmisiä arkisten toimien keskellä: niistä löytyy eri perinteisten ammattien edustajia, aikuisia ja lapsia, eläimiä, työkaluja, ruokia ja muuta arkista elämää, jonka keskelle Jeesus-lapsi syntyi.

Suurimmat ja taidokkaimmat seimet ovat pieniä kaupunkeja, ja niissä voi olla hämmästyttävän tarkkoja yksityiskohtia. Myös paikallisuus näkyy: seimen maisemat ja ruoat vaihtelevat paikkakunnan mukaan.

Jos seimistä haluaa lukea lisää, voin suositella Yle Oppimisen artikkelia Italialainen jouluseimi.

Italialainen jouluruoka: mieluummin överit kuin vajarit

Tuskinpa mihinkään kulttuuriin kuuluu pihistely juhlaruoissa, eikä italialainen joulu tietenkään ole tässä mikään poikkeus. Kuten olen aiemminkin joskus blogissa kertonut, opin ensimmäisenä Italian-joulunani, miltä näyttää ylensyönyt ihminen: hikiseltä, tuskaisalta ja kasvoiltaan vihertävänharmaalta. Itse taas jouduin närästyslääkeostoksille. Tällaisessa ei tietenkään ole mitään tavoiteltavaa eikä edes hauskaa. Kaikenlainen joulun kulutushysteria ja ruoan hamstraaminen inhottaa minua vuosi vuodelta enemmän.

Kuten aiemmin kerroin, monille joulupäivän lounas on joulun tärkein ateria. Toisille taas jo jouluaaton illallinen on se tärkein. Joku saattaa tapaninpäivänä jo lämmitellä edellispäivien tähteitä, mutta toiset valmistavat sillekin oman ateriansa, ehkä jotain liemiruokien tapaista kevyempää. Oma paras tapaninpäivän muistoni Italiasta on ensimmäiseltä joululta: pakenimme Signoren kanssa sukulaisia rannalle, jossa hiekalla istuen söimme noutopizzat ja joimme oluet.

Usein aattoillan illallinen on kevyempi ja kalapainotteisempi kuin lihapainotteisempi joulupäivän lounas. Monet välttävät lihaa kokonaan aattoillallisella. Meillä molemmat ateriat ovat hyvin kasvispainotteisia, mikä Genovan ja Ligurian seudulla on muutenkin tyypillistä ruokakulttuurille.

Italiassa ei ole sellaisia koko maata yhdistäviä jouluruokia kuin meillä Suomessa. Tämä oli minulle aikoinaan pienoinen järkytys: vai tällaista ”ruokakulttuuria” tässä muka kulinarismin kehdossa?! Sittemmin italialainen individualismi ja paikallisuuden merkitys ovat tulleet tutuiksi. Useimpia jouluaterialla tarjottavia ruokia voidaan siis tarjota milloin tahansa muulloinkin. Toki monet jouluna tarjottavat ruoat ovat melko isotöisiä valmistaa, joten ihan perustiistai-illan ruokia ne eivät välttämättä kuitenkaan ole. Jouluateria saatetaan nauttia myös ravintolassa.

Ja miksi italialaiset ateriat sitten kestävät niin tolkuttoman pitkään? Suomessa tapana on kattaa pöytään kerralla kaikki, yleensä vain jälkiruoka katetaan erikseen. Italiassa kaikki aterian osaset tuodaan pöytään erikseen: ensin antipasti, sitten primo piatto, sitten secondo piatto lisukkeineen (contorni), sitten jälkiruoka, sitten hedelmät, sitten kahvi, sitten digestivo… Jokaisessa välissä mamma mutisee ja hääräilee keittiössä ja joku toivottavasti tajuaa häntä mennä auttamaan.

Ja koska esimerkiksi pasta-annoksia, joita anoppini saattaa tarjota useampiakin, ei voi tarjota ylikypsänä tai seisoneena, ruokailijat odottavat ruokaa eikä päinvastoin. Tämä selittää myös kertakäyttöastiat: yhden talouden astiat eivät yksinkertaisesti riitä tähän kaikkeen tai mamma-parka joutuisi vielä tiskaamaankin koko suvun astiat moneen kertaan illan aikana.

Ruokalajeja ja ruokailutapoja on yhtä paljon kuin italialaisiakin, joten tässä postauksessa en voi kuvata asiaa kuin oman kokemukseni kautta. Ähkyn välttääkseni yritän mahduttaa tuntikausien ateriat kolmen alaotsikon alle.

Joulun alkupalat: Varo snaccidentia!

Varomattoman joulunviettäjän kannattaa tiedostaa, että alkupalat ovat tosiaan vasta alku. Antipastoja on tarjolla niin runsaasti, että oikeastaan vatsan voisi täyttää pelkästään niillä. Olen vähitellen vuosien varrella oppinut vain maistamaan muutamaa alkupalaa, koska tiedän, että seuraavaksi luvassa on pastaa ja toiset pääruoat eli secondot vielä päälle.

Antipastot voivat olla esimerkiksi grillattuja ja etikkaisessa liemessä marinoituja kasviksia tai sieniä tai eri tavalla valmistettuja mereneläviä, oliiveja, juustoja, leikkeleitä, pieniä päällystettyjä leipäsiä, majoneesipohjaisia tai etikkaisia salaatteja ja erilaisia friteeraustaikinassa uppopaistettuja kaloja, kasviksia ja taikinapalloja (fritto misto). Fritit voidaan tarjoilla myös pääruoan yhteydessä.

Genovassa joulun tärkein antipasto on cappon magro. Se on erittäin näyttävä leipää, mereneläviä ja kasviksia sisältävä salaatti, joka usein tarjoillaan melkeinpä suomalaisen voileipäkakun näköisenä ilmestyksenä. Se on vaivalloinen valmistaa, mutta sitä voi ostaa myös valmiina tuoretiskiltä.

Joulun pääruoat: pastaa joulunakin

Italiassa kokonainen täydellinen ateria koostuu primo piattosta ja secondo piattosta. Suomessa primo piatto on joskus suomennettu väliruoaksi, mikä tavallaan onkin totta, mutta minä kutsun sitä suomeksi ensimmäiseksi pääruoaksi, koska sana ”pääruoka” on meillä muutenkin käytössä, toisin kuin hienostelevalta kuulostava ”väliruoka”. Hienostelu ei minusta ole piirre, joka kuvaisi italialaista ruokaa ja ruokakulttuuria hyvin millään tavalla. Arkiaterioilla tarjoillaan yleensä vain toista näistä, jolloin ne joka tapauksessa ovat pääruokia.

Koska jouluruokiin halutaan panostaa ja jouluna on aikaa väkertää, ainakin joulupäivän lounaalla pasta on usein tuorepastaa, jota tarjotaan esimerkiksi lasagnen muodossa tai täytepastana. Joka alueellahan on omat pastansa, ja Genovassa tuorepastojen ykkösiä ovat pestolasagne, täytepasta pansoti pähkinäkastikkeessa ja raviolit toccu-lihakastikkeessa. Täytepastaa tarjotaan myös esimerkiksi lihaliemessä.

Anoppilassa pastaa saatetaan tarjota useampaakin laatua, eli esimerkiksi liemessä tarjoillun täytepastan jälkeen tulee vielä lasagnea… Anopille on tärkeää, että jouluna jokainen saa juuri omaa lempipastaansa. Tämä tuntui minusta liioittelulta, kunnes aloin miettiä, että laittaahan suomalainenkin pöytään jouluna esimerkiksi useampaa juureslaatikkoa.

Secondo-puolella aattoillallinen on siis usein kalapainotteinen (ja toki mereneläviä on tarjottu usein jo pastan kanssa) ja joulupäivän lounas lihapainotteinen. Genovassa tyypillinen kala-secondo on kapakalasta valmistettu pata stoccafisso accomodato ja liha-secondo vasikan sisälmyksistä valmistettu ja kasviksilla täytetty cima alla genovese.

Kasvis-secondona Genovassa toimivat lukuisat kasvispiirakat (olen listannut kymmenen parasta Ruokamatka Liguriaan -postauksessa) ja joskus olemme itse tehneet jopa munakoisovuokaa. Myös secondoja voidaan tarjoilla useampia ja siihen päälle lisukkeet eli contorni: salaattia tai kypsennettyjä kasviksia, tyypillisesti jotain pannulla hyppyytettyä vihreää lehtivihannesta.

Joulun jälkiruoat: kiintiökakut

Jälkiruokaosastoon päästään aattona yleensä vasta yöllä. Jos muuten jouluaterialla mennäänkin seudun ja perheen omien tapojen ja perinteiden mukaan, joulun jälkiruoissa variaatiota on vähemmän. (Paljon Italian ruokakulttuurista kirjoittanut Saku Tuominen on todennut, että italialaiset jälkiruoat eivät ole kovin kiinnostavia: samat tiramisut ja pannacottat joka ravintolassa. Tässä saattaa olla perää.)

Kahta ilman ei nimittäin italialainen joulu tule: ne ovat joulukakut panettone ja pandoro, pullamaisen pehmeät joulukakut. Panettone sisältää rusinoita ja kandeerattuja hedelmiä ja on muodoltaan pyöreä. Pandoro puolestaan on korkea ja tähdenmuotoinen kakku, joka maistuu vienosti vaniljalta ja jonka päälle tupsautetaan tomusokeria.

Vaikka panettone ja pandoro tunnetaan nykyisin koko Italiassa, eivät ne(kään) kuitenkaan ole pelkästään ”italialaisia”. Panettone on kotoisin Milanosta ja pandoro Veronasta. Genovassa on lisäksi oma joulukakkunsa, pandolce, josta tehdään matalampaa (pandolce basso) ja korkeampaa (pandolce alto) versiota.

Pandolcea voisi kuvailla nimensä mukaisesti melkeinpä makeaksi leiväksi. Se sisältää kandeerattuja hedelmiä, pinjansiemeniä ja rusinoita, toisinaan myös pähkinöitä ja kuivattuja viikunoita. Makua pandolcelle antavat myös appelsiininkukkavesi, jauhettu korianteri, fenkolinsiemenet ja anis. Mausteet kertovat Genovan historiasta tärkeänä satamakaupunkina. Signore tehtailee pandolceja jouluviemisiksi useampia joka joulu.

Pakolliset joulukakut ovatkin suosittuja tuliaisia joulunaikaan. Niitä voi ostaa ruokakaupasta kätevässä pahvilaatikossa tai toki valita vähän paremman version leipomosta – harvemmin italialainen alkaa niitä itse leipoa. Tarina kertoo, että samaa joulukakkulaatikkoa on kiikutettu kyläpaikasta toiseen useammankin kerran… Kakkulaatikot ovat ehkä vähän kuin konvehtirasiat Suomessa: joulun jälkeen niitä pyörii kaapinperällä ja netistä niiden sisällölle yritetään löytää uusiokäyttöreseptejä. Meillä tämä ei ole ollut ongelma: kakut sopivat hyvin vaikka makealla italialaisella aamupalalla maitokahviin kastettaviksi.

Toki jälkiruoissakin on siis paikallista variaatiota, mutta kiintiökakkujen lisäksi italialaisesta joulupöydästä löytää todennäköisesti myös pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, nougat-tyyppistä mantelista torronea ja mandariineja.

Hyvän aterian loppuun kuuluvat tietenkin myös espresso ja digestiivi, vaikkapa kotona tehty limoncello. Ja keskiyöllä skoolataan kuohuviinillä. Kippis siis ja hyvää joulua!

Italialainen jouluruoka blogissa:

• napolilainen kukkakaalisalaatti
• calabrialaiset kukkakaalipihvit
• genovalainen pestolasagne
• triesteläinen joulurulla
• calabrialaiset suklaakeksit
• veronalainen joulukakku pandoro

+ joulunaikaan sopivat myös:

• torinolainen kuuma suklaajuoma
• livornolainen rommikahvi
• kuuma mausteinen viini vin brulé
• toscanalaiset keksit cantuccini
• toscanalaiset punaviinikeksit
• piemontelainen suklaa–hasselpähkinätahna

Kuvia muokattu 20.11.2024