-
Alkuvuoden appelsiinisalaatti
Olkoon vuoden ensimmäinen resepti nyt kevyt ja terveellinen, vaikka en minkäänlaisten dieettien ystävä olekaan. (Italiassa sen sijaan dieettikulttuuri valitettavasti elää ja voi paksusti. Tässä asiassa Suomessa ollaan huomattavan paljon edellä.) Mutta ainahan sitä voi uuden vuoden kunniaksi ainakin luvata syödä enemmän kasviksia ja hedelmiä! Appelsiinisalaatti kuulostaa muutenkin kovin tammikuiselta, varsinkin, kun appelsiinit ovat nyt parhaimmillaan. Niiden lisäksi tähän salaattiin tulee fenkolia, punasipulia ja oliiveja. Olen löytänyt fenkolin vasta tutustuttuani italialaiseen keittiöön. Muita löydöksiäni ovat ainakin munakoiso, lehtimangoldi, punasikuri, kaprikset, monet yrtit ja selleri. (Tai no, kukapa ei olisi nimenomaan löytänyt selleriä ikävissä merkeissä esimerkiksi salaatistaan, mutta olen oppinut, että selleri voi olla myös oikeasti hyvää, kun sitä haudutetaan pieneksi…
-
Syysruokaa Dolomiiteilta: kurpitsagnocchit
Kurpitsagnocchit eivät ole minulle mikään uusi tuttavuus, ja välillä ohje on vilahdellut suomenkielisissäkin lehdissä ja ruokablogeissa. En sen kummemmin ollut miettinyt niiden alkuperää, mutta pieni tutkimustyö kannattaa aina. Paljastui nimittäin, että kurpitsagnocchit ovat kotoisin Bellunon kaupungista Dolomiittien juuresta. Siellä kurpitsagnocchit tunnetaan nimellä gnocchi di zucca bellunesi tai gnocchi di zucca alla bellunese eli bellunolaiset kurpitsagnocchit. Ne tarjoillaan usein voin ja salvian kera. Toki näitä gnoccheja syödään muuallakin (pohjoisessa) Italiassa, ja epäilenpä, ettei niiden vuoristoinen alkuperä ole kaikkien italialaisten tiedossa. (Ei ainakaan meidän perheen Signoren, joka on näitä useammankin kerran väsännyt. Onneksi on tämä suomalainen vaimo, joka googlettelee italialaisia ruokia välillä ihan pakkomielteisesti.) Kirjoitin viime viikolla italialaisista Afganistanissa, mutta koska blogini…
-
Satokauden lyhyydestä: paahdetut kastanjat
Elämä vilahtaa ohi, jos et tartu hetkeen, ja niin tekee myös satokausi. Nyt loppuvuodesta loka–joulukuussa ovat kastanjat parhaimmillaan, ainakin Italiassa. Ja myös meidän lähi-supermarketissa, vaikkei sieltä leijukaan ihana paahdettujen kastanjoiden tuoksu, kuten Italiassa kastanjoita myyvistä pikku kojuista viilenevinä Välimeren syyspäivinä. Aiemmin olen esitellyt syksyisen kastanjapiirakan, joka oli mystisesti jotain suolaisen ja makean väliltä (eli peräti mauton? Sellaisenkin tylyn tuomion olen omasta syysherkustani kuullut!). Mutta kastanjat sopivat ruoanlaittoon muutenkin yllättävän monipuolisesti: kastanjajauhoista voi paitsi tehdä leivonnaisia myös esimerkiksi valmistaa pastaa. Paahdetut kastanjat taas on helpoin tapa valmistaa näitä – hmm, pähkinämäisiä hedelmiä? Kastanjoita voi valmistaa monella tavalla, mutta alla pari ideaa uunissa paahtamiseen. Ja koska viinissä on totuus, sitä voi…
-
Brushetta vai brusketta? Helppo ja vaikea bruschetta
Saku Tuomisella on hauska tarina bruschettasta: Yritin tilata eräässä Helsingin italialaisessa ravintolassa tomaattibruschettaa. Keskustelu sujui näin: – Saisinko yhden tomaattibrusketan. – Heh, se kyllä lausutaan brussccchhhetta. – Ei kyllä lausuta. – (Ivallisesti hymyillen) No, meillä asiakas on aina oikeassa, joten sovitaan sitten niin. Italian [k]:na ääntyvä ch on chieltämättä haastava poikkeus italian muuten melko hyvin suomalaiseen suuhun sopivaan ääntämykseen (viittaako Tuomisen kirjan nimi Italialaisen ruokakulttuurin abc ääntämisoppiin?), mutta oikeasti bruschetta ei ole yhtään vaikea juttu! Vai onko sittenkin? Tuominen nimittäin jatkaa vielä: Hyvässä bruschettassa (lausutaan siis brusketta) on kaikki suomalaisen hitin ainekset. Sen tekeminen on helppoa, se onnistuu aina, se on halpaa ja lisäksi se on täydellistä comfort foodia. Silti…
-
Sinäkin, pinaattini: pinaattilisuke roomalaisittain (?)
Makumuistot ovat toisinaan muistoista elävimpiä. Ensi kosketukseni aitoon välimerelliseen, turistiravintoloiden ulkopuoliseen ruokaan tapahtui teini-iässä kielimatkalla valencialaisessa isäntäperheessä Espanjassa. Muistan, miten omituisia eväsleipiä sain perheen äidin Conchan (¡qué nombre!) valmistamana mukaani kouluun: vitivalkoisten leipien väliin tursotettiin valko–ruskearaidallista suklaalevitettä! Se tuntui juusto–kurkkuvoileipäsuomalaisesta perin kummalliselta. Samoin muistan saaneeni kotimatkalle lentokoneeseen matkaevääksi kattavan valikoiman erilaisia supermakeita ja -höttöisiä keksejä. Mutta oli sitä muutakin! Söin jossain vuoristossa lomakodin takapihalla koko päivän valtavalla pannulla laitettua paellaa, churroja tietysti ja paksua kaakaota ja öljyisen öljyistä perunamunakasta – ja sitten ah, sitä parasta: pinaattia. Muistan, että perheen äidin joka ilta (omituisen myöhään minusta) laittama ruoka oli aivan taivaallisen hyvää, mutta parhaiten mieleeni on jäänyt pinaattilisuke, jossa oli rusinoiden…
-
Pasta alla Norma eli friteerattuna paras munakoisopasta
Blogissani on ollut havaittavissa pieni Sisilia-teema tänä kesänä. Se päättyy tänään klassikkojen klassikkoon, ehkä siihen omaan sisilialaiseen suosikkiini (ja niin monen muun!), joka on munakoisopasta pasta alla Norma. Siinä friteeratut, melkeinpä makeat munakoisot yhdistyvät syvän tomaattiseen kastikkeeseen ja suolaiseen juustoon. Basilika raikastaa annosta, ja sanonpa vaan, että lopputulos on erittäin hyvä ellei täydellinen. Harvempi ehkä tietää, että friteeraus on Italiassa hyvinkin yleinen kypsennysmenetelmä keittiössä – välimerellisessä keittiössä on myös vähemmän terveellisiä tapoja! Se kuuluu erottamattomana osana monen alueen katukeittiöön, ja friteeraus on myös paras tapa kypsentää munakoisoja (toinen on grillaaminen). Ja nyt painotan, että ainoa oikea tapa valmistaa pasta alla Norma on friteerata siihen tulevat munakoisot. Jos ei halua friteerata, pasta alla…