Romaanit
-
Rosella Postorino: Suden pöydässä – Mitä tekivät Hitlerin ruoanmaistajat?
Tällaisenkin osan voi nainen sodassa saada: valtion päämiehen ruoan maistaja. Voiko tehtävästä selvitä hengissä? Rosella Postorinon Suden pöydässä (Le assaggiatrici 2018, suom. Helinä Kangas, Bazar 2019) kertoo Hitlerin ruoanmaistajista, naisista, jotka joutuvat päivittäin uhraamaan henkensä ja terveytensä pitääkseen Hitlerin turvassa. Naisten välille syntyy ystävyyttä, mutta jokainen saa myös osansa sodan myrkyllisyydestä. Suden pöydässä on viime syksyn uutuuskirjoja ja ensimmäinen Calabriassa syntyneeltä Rosella Postorinolta suomennettu romaani. (Vähänpä on muuten calabrialaisia kirjailijoita käännetty suomeksi, en taida tietää ketään muuta. Ja asuuhan Postorinokin Roomassa ja on viettänyt lapsuutensa muualla; Calabria ei ole varmasti muutenkaan niin sanoakseni Italian kirjailijatiheintä aluetta.) Minulla oli kirja viime syksynä kirjaston varausjonossa, mutta en sitten kuitenkaan innostunut lukemaan sitä.…
-
Niccolò Ammaniti: Juhla alkakoon – Mitä tapahtuu, kun kesäjuhlat menevät överiksi?
Juhannuksena saattoi käydä niinkin, että juhlat lähtivät vähän käsistä. Siitä on varoittava esimerkki Niccolò Ammanitin romaanissa Juhla alkakoon. Niccolò Ammanitin Juhla alkakoon (Che la festa cominci 2009, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä, Otava 2011) on absurdeja sävyjä saava kertomus roomalaismiljonäärin julkkisjuhlista, joita hämmentämään saapuu ryhmä saatananpalvojia. Kuulostaako pimeältä? Sitä se todella onkin. Niccolò Ammaniti on hyvin tunnettu nimi Italiassa niin kirjojen, TV:n kuin elokuvienkin puolelta. Suomessakin esitetään perjantaisin Ylellä jännityssarjaa Ihme (Il miracolo; katsottavissa Areenassa toistaiseksi), jonka Ammaniti on sekä ideoinut, käsikirjoittanut että ohjannut. Verta itkevästä madonnapatsaasta kertova sarja on kiinnostava, hyvin tehty ja sopivalla tavalla erikoinen. Ammaniti on myös voittanut arvostetun Premio Strega -kirjallisuuspalkinnon (josta olen kirjoittanut hieman enemmän täällä), mutta väittäisin,…
-
Kevyttä kesälukemista: Nicolas Barreau: Pienten ihmeiden kahvila
Kumpi on romanttisempi: Pariisi vai Venetsia? Pienten ihmeiden kahvila sijoittuu näihin molempiin rakastavaisten kaupunkeihin. Nicolas Barreaun Pienten ihmeiden kahvila (Das Café der kleinen Wunder 2016, suom. Kristiina Vaara, Tammi 2020) on kevyt rakkausromaani, jossa sydämet särkyvät ja pamppailevat Venetsian tunnelmallisilla pikkukujilla ja kuppiloissa. Pienten ihmeiden kahvila on romanttista viihdekirjallisuutta, joka ei genrenä varsinaisesti kuulu omiin suosikkeihini. ”Törmäsin” kirjaan virtuaalisesti, kun kevään kirjastosulun aikaan selailin kirjauutuuksia ääni- ja e-kirjasovelluksessa. Olen todennut äänikirjojen olevan hieman hankala formaatti ainakin romaaneissa, joissa on useita kertojia tai muuten monimutkaisempia kerronnallisia ratkaisuja. Sen sijaan omaelämäkerrallinen kirjallisuus toimii äänikirjoissa mielestäni loistavasti, etenkin, jos lukijana on kirjoittaja itse. Tämän koronakevään äänikirjasuosikkeihini kuuluu Merete Mazzarellan omasta elämästä ammentava Varovainen…
-
Elena Ferrante: Tyttären varjo – Mitä äiti saa tuntea?
Hyvää äitienpäivää kaikille asianomaisille! Äitienpäivään liittyvät usein valkeat kermakakut ja valkovuokot mutta äitiyteen itseensä myös tummempia sävyjä. Niitä tunteista tummimpia kuvaa Tyttären varjo, Elena Ferranten tuotannon tuorein suomennos. Elena Ferranten Tyttären varjo (La figlia oscura 2006, suom. Helinä Kangas, WSOY 2020) on kertomus aikuistuneiden tyttärien äidistä Ledasta, jonka rauhalliseksi aiottu rantaloma muuttuu ristiriitaisten tunteiden vuoristoradaksi. Leda sekaantuu muiden rantalomalaisten elämään ja alkaa toimia itselleenkin käsittämättömillä tavoilla. Kenen varjo on tyttären varjo? Olin jo ehtinyt odotella tätä Ferranten uusinta suomennosta, kuten Kevään 2020 uutuuskirjat -postauksessa fiilistelin. Meiltä löytyy Ferrantea kotona kirjahyllystä myös italiaksi, mutta kun kyseessä on Tärkeä Kirja, en halua ottaa sitä riskiä, että jotain tärkeää menee ensilukemalla ohi.…
-
Silvia Avallone: Teräs – Mitä on tyttöjen välinen ystävyys, oikeasti?
Mistä on varhaisteini-ikäiset tytöt tehty? Silvia Avallonen Teräs-romaanissa ei ainakaan sokerista, kanelista, inkivääristä ja kukkasista. Ei ainakaan pelkästään. Silvia Avallonen Teräs (Acciaio 2010, suom. Taru Nyström, Minerva 2014) kertoo kahden teini-ikäisen tytön ystävyydestä ja heidän ja heidän lähipiirinsä näköalattomasta elämästä terästehtaan varjossa. Kurjissa oloissa kunkin on löydettävä selviytymiskeinonsa. Teräksessä on loistavan eläviä henkilöhahmoja ja nuoruuden vimmaista imua. Silvia Avallone on yksi italialaisista suomeksi käännetyistä naiskirjailijoista, joita listasin aiemmin. Listaan on kuitenkin syytä lisätä vielä ainakin Dacia Maraini, Melissa P. ja Rosella Postorino. Heistä Postorinon ensimmäinen suomennettu romaani Suden pöydässä ilmestyikin vasta hiljattain, viime elokuussa. Lisäksi Alda Merinin, Amelia Rossellin, Patrizia Cavallin ja Antonella Aneddan runoja on julkaistu tässä runokokoelmassa, josta…
-
Umberto Eco: Ruusun nimi – Mikä on kirjan mahti?
#iorestoacasa eli #minäpysynkotona on nyt koronaviruksen koettelemassa Italiassa käytetty tunniste. Onneksi kotona pysytellessäkin voi kirjoista saada seuraa. Ja mitä paksumpi klassikkojärkäle, sitä pidempään siitä on seuraa! Umberto Econ Ruusun nimi (Il nome della rosa 1980, suom. Aira Buffa, WSOY 1983) on keskiaikaiseen munkkiluostariin sijoittuva romaani. Se on klassikko, jossa on monenlaisia aineksia: murhamysteeriä, historiallista kuvausta, faktaa ja fiktiota, uskonnollista pohdintaa ja ennen kaikkea pohdintaa kirjoista ja niiden mahdista meihin. Tämä Ruusun nimi on vähän vaikea pala minulle. Luin kirjan vuosia sitten, kun niin moni oli sitä minulle suositellut ja suorastaan hehkuttanut, mutta muistan, etten ollut kuitenkaan kovin vaikuttunut kirjan luettuani. Asia palasi mieleeni nyt, kun Yle esitti kirjaan perustuvaa TV-sarjaa…
