Salaatit ja lisukkeet
-
Alkuvuoden appelsiinisalaatti
Olkoon vuoden ensimmäinen resepti nyt kevyt ja terveellinen, vaikka en minkäänlaisten dieettien ystävä olekaan. (Italiassa sen sijaan dieettikulttuuri valitettavasti elää ja voi paksusti. Tässä asiassa Suomessa ollaan huomattavan paljon edellä.) Mutta ainahan sitä voi uuden vuoden kunniaksi ainakin luvata syödä enemmän kasviksia ja hedelmiä! Appelsiinisalaatti kuulostaa muutenkin kovin tammikuiselta, varsinkin, kun appelsiinit ovat nyt parhaimmillaan. Niiden lisäksi tähän salaattiin tulee fenkolia, punasipulia ja oliiveja. Olen löytänyt fenkolin vasta tutustuttuani italialaiseen keittiöön. Muita löydöksiäni ovat ainakin munakoiso, lehtimangoldi, punasikuri, kaprikset, monet yrtit ja selleri. (Tai no, kukapa ei olisi nimenomaan löytänyt selleriä ikävissä merkeissä esimerkiksi salaatistaan, mutta olen oppinut, että selleri voi olla myös oikeasti hyvää, kun sitä haudutetaan pieneksi…
-
Satokauden lyhyydestä: paahdetut kastanjat
Elämä vilahtaa ohi, jos et tartu hetkeen, ja niin tekee myös satokausi. Nyt loppuvuodesta loka–joulukuussa ovat kastanjat parhaimmillaan, ainakin Italiassa. Ja myös meidän lähi-supermarketissa, vaikkei sieltä leijukaan ihana paahdettujen kastanjoiden tuoksu, kuten Italiassa kastanjoita myyvistä pikku kojuista viilenevinä Välimeren syyspäivinä. Aiemmin olen esitellyt syksyisen kastanjapiirakan, joka oli mystisesti jotain suolaisen ja makean väliltä (eli peräti mauton? Sellaisenkin tylyn tuomion olen omasta syysherkustani kuullut!). Mutta kastanjat sopivat ruoanlaittoon muutenkin yllättävän monipuolisesti: kastanjajauhoista voi paitsi tehdä leivonnaisia myös esimerkiksi valmistaa pastaa. Paahdetut kastanjat taas on helpoin tapa valmistaa näitä – hmm, pähkinämäisiä hedelmiä? Kastanjoita voi valmistaa monella tavalla, mutta alla pari ideaa uunissa paahtamiseen. Ja koska viinissä on totuus, sitä voi…
-
Sinäkin, pinaattini: pinaattilisuke roomalaisittain (?)
Makumuistot ovat toisinaan muistoista elävimpiä. Ensi kosketukseni aitoon välimerelliseen, turistiravintoloiden ulkopuoliseen ruokaan tapahtui teini-iässä kielimatkalla valencialaisessa isäntäperheessä Espanjassa. Muistan, miten omituisia eväsleipiä sain perheen äidin Conchan (¡qué nombre!) valmistamana mukaani kouluun: vitivalkoisten leipien väliin tursotettiin valko–ruskearaidallista suklaalevitettä! Se tuntui juusto–kurkkuvoileipäsuomalaisesta perin kummalliselta. Samoin muistan saaneeni kotimatkalle lentokoneeseen matkaevääksi kattavan valikoiman erilaisia supermakeita ja -höttöisiä keksejä. Mutta oli sitä muutakin! Söin jossain vuoristossa lomakodin takapihalla koko päivän valtavalla pannulla laitettua paellaa, churroja tietysti ja paksua kaakaota ja öljyisen öljyistä perunamunakasta – ja sitten ah, sitä parasta: pinaattia. Muistan, että perheen äidin joka ilta (omituisen myöhään minusta) laittama ruoka oli aivan taivaallisen hyvää, mutta parhaiten mieleeni on jäänyt pinaattilisuke, jossa oli rusinoiden…
-
Brunssille ja piknikille: paprika–munapannu
Vihdoinkin Abruzzossa! Abruzzoon harvemmin törmää Suomessa oikein missään kontekstissa. Italiasta puhuttaessa tutummat Toscanat, Sisiliat, Roomat ja Milanot tuntuvat aina jyräävän. Mutta nyt! Paljastus-romaanin abruzzolainen Nadia johdatti minut täällä Suomessa harvemmin kolutulle alueelle ja suoraan paikalliseen herkulliseen keittiöön. Sieltä löytyi tämä paprika–munapannu, paikallisella murteella suloisesti pipindune e ove. Brunssi ei kuulu italialaiseen ruokakulttuuriin, mutta paprika–munapannu on ruokalaji, jota on Abruzzossa perinteisesti nautittu aamupäivällä maatilan töiden lomassa. Nykyihminen harvemmin huhkii sellaisissa hommissa, mutta sitäkin mieluummin nautiskelee aamupäivisin brunssia. Ruoasta tuleekin mieleen shakshuka, tomaattinen munapannu, joka on jonkinlainen trenditarjottava brunsseilla Suomessakin. Abruzzossa paprika–munapannu leivän kera näyttäisi nykyisin olevan myös ravintoloiden antipasto-listoilla. Hyväksi piknik-ruoaksikin sitä mainostetaan: se sopii erinomaisesti paninon väliin. Me testasimme tätä…
-
Salaperäinen farrosalaatti
Uusi vuosi alkaa mysteerillä: mitä oikein on farro? Olen silloin tällöin törmännyt italiankielisissä resepteissä farroon, ja olen ulkomuodon perusteella kuvitellut sen olevan spelttiä. Jossain vaiheessa sitten tajusin, että spelttihän on italiaksi spelta. Eli mitä siis on farro? Salaperäisistä etruskeista ja heidän ruoastaan lukiessani kohtasin jälleen farron. Farrosalaatti oli kuulemma yksi etruskeille tyypillisistä ruokalajeista, samoin farrokeitto, johon usein yhdistettiin myös palkokasveja. Farro on ikivanha vilja, nykyvehnän edeltäjä, jonka jyviä voi käyttää esimerkiksi riisin ja ohran tapaan. Farrosta on kuitenkin vaikea löytää kovinkaan paljon tietoa suomeksi. Minulle oli aluksi epäselvää sekin, mikä farro on suomeksi – mutta se on siis sama farro kuin italiaksikin (ja englanniksi). Netin syövereistä löytää eri kielillä paljonkin…
-
Pantellerian perunasalaatti
Rakastan kapriksia. Tätä en olisi aikanaan kuvitellut koskaan sanovani, mutta totta se on. Rakastan kapriksia pizzassa ja pastassa, ja perunasalaatti ei ole nykyään mitään ilman niitä. Italialainen keittiö on saanut minut arvostamaan tuota pientä, kurttuista, vaatimatonta helmeä. Viimeksi kirjoitin kaikesta, mitä olen oppinut hyvästä ruoasta. Tai no, mitä Saku Tuominen on oppinut – mutta olen minäkin jotain, esimerkiksi juuri kapriksista. Sakulla ja minullahan on samanlainen kapriskokemuskin, ja sitten hän sivistää minua lisää: ”Oli aika, jolloin yhdistin mielessäni kaprikset huonoihin salaatteihin. Sellaisiin, joissa oli siivu karambolaa ja muutama jättikapris. Kuinka kaukana ytimestä olinkaan. Kapris on kuivassa maassa, jopa kivimuureilla, viihtyvän kasvin avautumaton kukannuppu. Parhaat kaprikset tulevat usein Sisiliaa ympäröiviltä saarilta, legendaarisimpana…
