Salaatit ja lisukkeet
-
Panzanella: Toscanan kesä lautasella
Kesä on kääntynyt Suomessa jo auringonlaskun puolelle, mutta Italiassa kesälomakausi on vielä – kirjaimellisesti – kuumimmillaan. On siis oikea hetki vielä kerran makustella Italian kesää! Jos haluaa kiirehtiä ennen syksyn kylmiä tuulia, nopea ja helppo toscanalainen panzanella on hyvä valinta näihin elokuun viimeisiin päiviin. Kirjoitin viimeksi Marja Vesalan kirjasta Vuosi Toscanan kukkuloilla. Se oli ihana seikkailu toscanalaisen maaseudun vuodenkiertoon. Satokausi määrittelee pitkälti sen, mitä Toscanassa ja Italiassa muutoinkin tarjoillaan ruokapöydässä. Vesalan kirjassa nostetaan kesällä pöytään panzanella, jonka valmistaa Vesalan toscanalainen tuttava Gina: ”Kun Gina valmistaa panzanellaa, hän pehmentää ensin leivän liottamalla sitä vedessä. Sitten tulee tärkeä vaihe, joka vaikuttaa panzanellan onnistumiseen: leivästä täytyy puristaa huolellisesti kaikki vesi pois. Ihan kaikki!…
-
Linnustajan papupata
Tänään on sunnuntaipöydässä tarjolla linnustajan papupata, joka ei nimestään huolimatta sisällä lintuja eikä sitä linnustajaakaan. Toscanalainen fagioli all’uccelletto tarkoittaa kirjaimellisesti ”papuja pikkulinnun tapaan”, ja eikö ole melko loogista, että kyse ei silloin ole ainakaan linturuoasta? Papupata sisältääkin yksinkertaiseen toscanalaiseen tyyliin papujen lisäksi vain tomaattia ja yrttejä. Toisinaan siihen tosin lisätään myös makkaraa. Kirjoitin viime postauksessani poliittisen kirjallisuuden klassikosta Ruhtinaasta ja Niccolò Machiavellista, joka eli renessanssiajan Firenzessä. Machiavelli oli filosofi, valtiotieteilijä, virkamies ja kirjailija, joka harrasti antiikin kirjallisuutta, kapakoissa ja bordelleissa käymistä – ja linnustamista. Machiavelli on itse myös kirjoittanut linnustajista: hänen mukaansa he, kuten mitä tahansa muutakin ammattia edustavat hyveelliset ihmiset, soveltuvat hyvin armeijaan; Machiavelli arvosteli ankarasti palkkasotureita. Vaikka Machiavelli…
-
Alkuvuoden appelsiinisalaatti
Olkoon vuoden ensimmäinen resepti nyt kevyt ja terveellinen, vaikka en minkäänlaisten dieettien ystävä olekaan. (Italiassa sen sijaan dieettikulttuuri valitettavasti elää ja voi paksusti. Tässä asiassa Suomessa ollaan huomattavan paljon edellä.) Mutta ainahan sitä voi uuden vuoden kunniaksi ainakin luvata syödä enemmän kasviksia ja hedelmiä! Appelsiinisalaatti kuulostaa muutenkin kovin tammikuiselta, varsinkin, kun appelsiinit ovat nyt parhaimmillaan. Niiden lisäksi tähän salaattiin tulee fenkolia, punasipulia ja oliiveja. Olen löytänyt fenkolin vasta tutustuttuani italialaiseen keittiöön. Muita löydöksiäni ovat ainakin munakoiso, lehtimangoldi, punasikuri, kaprikset, monet yrtit ja selleri. (Tai no, kukapa ei olisi nimenomaan löytänyt selleriä ikävissä merkeissä esimerkiksi salaatistaan, mutta olen oppinut, että selleri voi olla myös oikeasti hyvää, kun sitä haudutetaan pieneksi hienonnettuna…
-
Satokauden lyhyydestä: paahdetut kastanjat
Elämä vilahtaa ohi, jos et tartu hetkeen, ja niin tekee myös satokausi. Nyt loppuvuodesta loka–joulukuussa ovat kastanjat parhaimmillaan, ainakin Italiassa. Ja myös meidän lähi-supermarketissa, vaikkei sieltä leijukaan ihana paahdettujen kastanjoiden tuoksu, kuten Italiassa kastanjoita myyvistä pikku kojuista viilenevinä Välimeren syyspäivinä. Aiemmin olen esitellyt syksyisen kastanjapiirakan, joka oli mystisesti jotain suolaisen ja makean väliltä (eli peräti mauton? Sellaisenkin tylyn tuomion olen omasta syysherkustani kuullut!). Mutta kastanjat sopivat ruoanlaittoon muutenkin yllättävän monipuolisesti: kastanjajauhoista voi paitsi tehdä leivonnaisia myös esimerkiksi valmistaa pastaa. Paahdetut kastanjat taas on helpoin tapa valmistaa näitä – hmm, pähkinämäisiä hedelmiä? Kastanjoita voi valmistaa monella tavalla, mutta alla pari ideaa uunissa paahtamiseen. Ja koska viinissä on totuus, sitä voi lorauttaa…
-
Sinäkin, pinaattini: pinaattilisuke roomalaisittain (?)
Makumuistot ovat toisinaan muistoista elävimpiä. Ensi kosketukseni aitoon välimerelliseen, turistiravintoloiden ulkopuoliseen ruokaan tapahtui teini-iässä kielimatkalla valencialaisessa isäntäperheessä Espanjassa. Muistan, miten omituisia eväsleipiä sain perheen äidin Conchan (¡qué nombre!) valmistamana mukaani kouluun: vitivalkoisten leipien väliin tursotettiin valko–ruskearaidallista suklaalevitettä! Se tuntui juusto–kurkkuvoileipäsuomalaisesta perin kummalliselta. Samoin muistan saaneeni kotimatkalle lentokoneeseen matkaevääksi kattavan valikoiman erilaisia supermakeita ja -höttöisiä keksejä. Mutta oli sitä muutakin! Söin jossain vuoristossa lomakodin takapihalla koko päivän valtavalla pannulla laitettua paellaa, churroja tietysti ja paksua kaakaota ja öljyisen öljyistä perunamunakasta – ja sitten ah, sitä parasta: pinaattia. Muistan, että perheen äidin joka ilta (omituisen myöhään minusta) laittama ruoka oli aivan taivaallisen hyvää, mutta parhaiten mieleeni on jäänyt pinaattilisuke, jossa oli rusinoiden…
-
Brunssille ja piknikille: paprika–munapannu
Vihdoinkin Abruzzossa! Abruzzoon harvemmin törmää Suomessa oikein missään kontekstissa. Italiasta puhuttaessa tutummat Toscanat, Sisiliat, Roomat ja Milanot tuntuvat aina jyräävän. Mutta nyt! Paljastus-romaanin abruzzolainen Nadia johdatti minut täällä Suomessa harvemmin kolutulle alueelle ja suoraan paikalliseen herkulliseen keittiöön. Sieltä löytyi tämä paprika–munapannu, paikallisella murteella suloisesti pipindune e ove. Brunssi ei kuulu italialaiseen ruokakulttuuriin, mutta paprika–munapannu on ruokalaji, jota on Abruzzossa perinteisesti nautittu aamupäivällä maatilan töiden lomassa. Nykyihminen harvemmin huhkii sellaisissa hommissa, mutta sitäkin mieluummin nautiskelee aamupäivisin brunssia. Ruoasta tuleekin mieleen shakshuka, tomaattinen munapannu, joka on jonkinlainen trenditarjottava brunsseilla Suomessakin. Abruzzossa paprika–munapannu leivän kera näyttäisi nykyisin olevan myös ravintoloiden antipasto-listoilla. Hyväksi piknik-ruoaksikin sitä mainostetaan: se sopii erinomaisesti paninon väliin. Me testasimme tätä…
