-
J. P. O’Connell: Hotelli Portofino – Rentoa rantalukemista Rivieralta
Brittiläisen J. P. O’Connellin Hotelli Portofino (Hotel Portofino 2021, suom. Nina Mäki-Kihniä, Bazar 2022) sijoittuu 1920-luvulle Mussolinin ajan Italiaan, luksuslomailusta tunnettuun Portofinoon, jonne brittiläinen perhe perustaa hotellin. Luksushotellin johtaminen, vaativat asiakkaat, mutkikkaat ihmissuhteet ja ahdistava poliittinen tilanne vievät perheen kuitenkin heti vaikeuksiin. Seurauksena on lukijaa viihdyttävä ihmissuhdesoppa, rahasotku ja pieni rikosjuonnekin. Hotelli Portofino on viime syksyn uutuuskirjoja. Törmäsin tosin siihen alunperin TV-sarjana, jota Yle on esittänyt (linkki Yle Areenaan, jossa sarjan toinen kausi on katsottavissa toistaiseksi). En ole katsonut sarjaa, mutta ajattelin, että kirjan voisin sentään lukaista – liikutaanhan siinä minulle Italian tutuimmissa maisemissa eli kuvankauniissa Liguriassa. Pikkuruisessa ja pittoreskissa mutta äh niin turistisessa Portofinossa olen käynyt tosin vain kerran…
-
Olipa kerran Pinokkio (tai Pinocchio)
Kukapa ei tuntisi tarinaa pitkänenäisestä puunukesta? Mutta onko ihan alkuperäinen tarina 1800-luvun lopulta tuttu? Firenzeläisen Carlo Collodin Pinokkion seikkailut. Erään puunuken tarina (Le avventure di Pinocchio. Storia di un burattino, 1883; suom. Pauliina de Anna, Savukeidas 2016) on maailman tunnetuimpia lastenkirjoja. Tarina kurittomasta puunukke-pojasta on kuitenkin sen verran raju, ettei se sovi aivan pienimmille, ja sen allegorisuus aukenee parhaiten aikuisille. Pinokkio on tunnettu kirjoina, elokuvina (uusimmat Disney- ja Netflix-elokuvat ovat tältä syksyltä), näytelminä, TV-sarjoina, leluina – minäpä ei? Historian ensimmäinen Pinokkio ei kuitenkaan ollut mitään näistä: alunperin Pinokkion seikkailut julkaistiin jatkotarinana sanomalehdessä. Ensimmäinen tarinan osa julkaistiin vuonna 1881, ja pari vuotta myöhemmin jatkotarina julkaistiin kirjana. Minulle – kuten varmaan monelle…
-
Ahmittavan hyvät vaniljaviinerit Apuliasta
Syötävää saappaankorosta? Tänään pääsen vihdoin tekemään makumatkan Apuliaan, ensimmäistä kertaa blogin historiassa. Sieltä tulee valtavasti kaikkea mielenkiintoista, mutta tänään esittelyssä ovat vaniljaviinerit, ehdoton makeiden herkkujen kuningatar Pugliasta, jota Apuliaksi suomeksi kutsutaan. Kiitos Paolo Giordano, että veit minut aurinkoiseen Apuliaan! Minulla on ollut pieni pakkomielle Apuliaan tai tarkemmin sen pääkaupunkiin Bariin ja vielä tarkemmin sanottuna Barin vanhaankaupunkiin Bari vecchiaan viime keväästä lähtien. Syynä on RaiPlaylta katsomani sarja Le indagini di Lolita Lobosco, joka sijoittuu Barin vanhaankaupunkiin ja vei minut aivan mukanaan. Lolita Lobosco on vähän hömelö poliisisarja, rikoksiltaan ja etenkin niiden ratkomistavoiltaan yhtä epäuskottava kuin monien fanittama Komisario Montalbano, mutta höpsöydessään samalla tavalla viehättävä kuin Montalbano: maisemat ovat upeat, tunnelma…
-
Giuseppe Tomasi di Lampedusa: Tiikerikissa – Ikuinen ja muuttumaton Sisilia
Ei mitään uutta Sisilian auringon alla? Giuseppe Tomasi di Lampedusan Tiikerikissa (Il Gattopardo 1958, suom. Tyyni Tuulio, WSOY 1959) sijoittuu 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Sisiliaan, aikaan Italian yhdistymisen alla ja sen jälkeen. Se kuvaa Molempain Sisiliain kuningaskunnan romahtamista Salinan ruhtinasperheen näkökulmasta. Kirja koostuu kahdeksasta eri osasta, jotka kuvaavat eri ajanjaksoja osin eri henkilöhahmojen näkökulmasta. Tämä Tiikerikissa on ollut minulla projektina… pitkään. Se on klassikko, siinä on hienoja aineksia – ja minusta se on puuduttava. Se on todella puuduttava. Kun keväällä luin Eero Hämeenniemen Etelä-Italian matkoista ja hänen kotitalostaan, jossa aiemmin asui Tiikerikissan kirjoittaja Giuseppe Tomasi di Lampedusa, päätin vihdoin tarttua tiikerikissaa karvoista ja saada tämän kärsimyksen päätökseen. Tiikerikissa jatkaa…
-
Lempiruokia Liguriasta: polpettone eli peruna–kasvisvuoka
Liguria on minulle tutuin ja rakkain alue Italiassa. Se on myös mahtava ruoka-alue, josta tulee tunnettujen peston ja focaccian (oikea focaccia on ohutta ja jopa sitkeää ja se syödään sellaisenaan eikä siihen laiteta mitään härpäkkeitä päälle ei pyhä taivas ainakaan mansikoita!) lisäksi paljon muita, vähemmän tunnettuja herkkuja. Yksi suosikeistani on genovalainen polpettone, joka saakoon suomenkieliseksi nimekseen banaalisti peruna–kasvisvuoka. Vaikka se kuulostaa tylsältä, älä vielä lopeta lukemista! Polpettone on muuallakin Italiassa tunnettu ruokalaji, mutta muualla se sisältää lihaa ja on oikeastaan jonkinlainen lihamureke. Liguria onkin yksi Italian parhaista ruoka-alueista myös kasvissyöjille. Monet paikalliset ikivanhat ruoat kuten leivonnaiset focaccia ja farinata; friteeratut syötävät panissa, cuculli, frisceu ja frittura di verdure; keitot zemin de…
-
Joseph Brodsky: Veden peili – Miltä näyttää talvinen Venetsia?
Miltä tuoksuu kanaalien vesi öisellä venematkalla, miltä näyttää talviseen sumuun kietoutunut kaupunki? Mikä saa palaamaan Venetsiaan yhä uudelleen? Joseph Brodskyn Veden peili (Watermark 1992, suom. Marja Alopaeus, Tammi 1994) on rakkaudentunnustus Venetsialle. Kirjailijan matkat kaupunkiin ovat tallentuneet kauniskielisiksi pikku esseiksi, jotka vakuuttavat lukijankin talvisen Venetsian ainutlaatuisesta kauneudesta. Tästä pienestä Venetsia-välipalasta saan kiittää Donna mobilea, joka minulle kirjaa suositteli. Luin kirjan kesälomalla yhden kesäisen automatkan aikana, mutta silloin ei tehnyt mieli palata talviseen Venetsiaan siitä kirjoittamaan. Postauksen aika tuli nyt, kun Suomessa mennään jo kohti kevättä. Kirja on pieni helmi, jonka avulla voi matkustaa Venetsiaan vaikka yhdeksi iltapäiväksi. Kirja on pieni kooltaan ja lyhyt, vain reilut sata sivua. La Serenissima Veden…
