-
Kuuluisat sipulit punaviinissä
Certaldon pikku kaupunki Toscanassa on kuuluisa kahdesta asiasta: kirjailija Giovanni Boccacciosta ja – sipulista. Sipulin, kuuluisan Certaldon punasipulin, merkitystä ei sovi vähätellä: punasipuli komeilee jopa Certaldon vaakunassa. Kirjoitin Boccaccion Decameronesta viime viikolla, ja nyt on sen toisen kuuluisan certaldolaisen vuoro. Punasipuli on erityisen maukasta juuri Certaldossa, jossa sitä kasvaa pari eri lajiketta. Certaldon punasipulin erityinen maukkaus on tunnettu jo vuosisatoja, ja maininta siitä löytyy itse Decameronen (1349–1353) kuudennen kirjan kymmenennestä kertomuksesta, joka kertoo munkkiveli Cipollasta (cipolla = sipuli): Kuten ehkä olette kuulleet puhuttavan, sijaitsee Firenzen alueella Elsa-laaksossa Certaldo-niminen kylä. Vaikka se on pieni, asui siellä aikoinaan ylhäistä ja varakasta väkeä. Koska täällä oli siis hyvät laitumet, oli San Antonion luostarin…
-
Voimistava kukkakaalisalaatti
Ja jälleen ollaan Napolissa! Napoli nyt vaan on aikamoinen ruoka-aarreaitta, ja sieltä tulee Italian nykykirjallisuuden supertähti Elena Ferrante, josta jälleen kerran kirjoitin uusimmassa kirjapostauksessani. Aiemmin olen kirjoittanut napolilaisesta katuruoasta täällä ja kahvikulttuurista täällä. Näin joulun ja uudenvuoden välipäivinä voi tehdä mieli jotain kevyttä ja ihan muuta kuin jouluruokaa. Esittelenpä nyt kuitenkin erään napolilaisen jouluruoan, jota tarjoillaan pöydässä myös uutenavuotena. Kyseessä on insalata di rinforzo eli voimistava salaatti. Innostuin nimestä heti: se kuulosti mielessäni kovin henkistyneeltä ja jopa voimauttavalta. Signore kuitenkin toppuutteli minua: salaatti ei voimista tai vahvista syöjäänsä vaan ruokalajia, jonka kanssa sitä syödään. Kyseessä on siis contorno eli lisuke, jossa pääraaka-aineena on kukkakaali. Tavallaan tämä kukkakaalisalaatti muistuttaa rosollia, joten…
-
Suolaista vai makeaa? Ihana kastanjapiirakka
Kirjoitin viimeksi Italian synkistä puolista: Italia ei todellakaan ole vain makeaa elämää, la dolce vita. Mutta kaikilla meillä on makeat ja vähemmän makeat puolemme. Niiden kunniaksi päätin jakaa joulunaikaankin sopivan leivontareseptin, josta en oikein tiedä, onko se suolaista vai makeaa – tai ei ehkä kumpaakaan. Kastanjapiirakka? Hmm. Kastanjat eivät ole suomalaisessa keittiössä kovinkaan käytetty raaka-aine. En itse muista, milloin ensimmäisen kerran maistoin kastanjoita, mutta muistan, mikä ensimmäinen ajatukseni oli: peruna! Kastanjathan ovat ihan kuin perunoita, vain ihan hirmuisen paljon kalliimpia. Niissä on sama jauhoinen koostumus ja mieto maku. Signore tietysti pöyristyi perunavertauksestani, sillä hänelle kastanjat ovat… no, vähän kuin perunat suomalaiselle. Minulla on lapsuudesta kesäisiä muistoja varhaisperunoiden kuokkimisesta, kun taas…
-
Oscarin arvoinen tomaattikastike pastalle
Tomaattikastike pastalle on asia, jota minun oli suomalaisena aluksi vaikea ymmärtää tutustuessani paremmin italialaiseen keittiöön. Miksi tehdä jotakin niin tylsää, kun pastaanhan voi laittaa mitä vain? Sitä paitsi tomaatti on usein vetistä ja mautonta. Vähintään pitää joukkoon murustella vaikka fetaa! Italialainen taas ei ymmärrä, mitä tekemistä kreikkalaisella juustolla on pastassa. (Appivanhempani eivät muuten edelleenkään tiedä, mitä feta on, vaikka on se heille monta kertaa yritetty selittää. Se on heidän häviönsä, sillä fetallakin on todellakin paikkansa!) Huolellisesti tehty tomaattikastike kaipaa vain kärsivällisyyttä ja hyvät raaka-aineet. Ja siinäpä se. Kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini keittiössä, ja minun on ollut vaikea myöntää, että kymmenessä minuutissa ei voi saada aikaan samaa makua kuin tunnissa. Tai…
-
Hämmentävän hyvä farinata
Farinata hämmentää: onko tämä leipää vai pannukakkua? Olen nähnyt suomalaisissa blogeissa, lehdissä ja keittokirjoissa jonkinlaisia versioita farinatasta nimillä ”kikherneleipä” ja ”kikhernepannukakku”. Kumpaa se sitten on? Hämmensin Signorea kysymällä, miten hän selittäisi ruokalajin olomuodon italiaksi. Hänkin hiljeni (se on harvinaista!). Ilmeisesti farinataa ei voi selittää, se pitää vain kokea. Farinata on tunnetuimpia genovalaisia katuruokia, kuten kerroin pienessä katuruokaoppaassa. Merenkulku ja elämä Genovan satamassa synnyttivät kaupungin katuruokakulttuurin, ja tarinan mukaan merellä on saanut alkunsa farinatakin. Tarina nimittäin kertoo, että farinata syntyi vahingossa vuonna 1284, kun vankeja kuljettanut genovalainen sotalaiva joutui myrskyyn, jonka pauhatessa lastina olleet kikhernejauhosäkit ja öljy sekoittuivat suolaiseen meriveteen. Myrskyn laannuttua tämä seos kuivui auringossa ja joku meni sitä sitten…
-
Ciabatta, jokapäiväinen leipämme
Ciabatta on klassikkoleipä, jota rakastetaan sen pehmeän sisuksen ja rapean kuoren takia. Se on jokapäiväinen leipä, jonka päälle voi aamu- ja välipalalla levittää Nutellaa, jonka päälle voi pikkunälkään lorauttaa öljyä ja ripotella suolaa ja josta syntyvät myös hyvät bruschettat. Ciabatta tarkoittaa tohvelia, mutta siitä kannattaa lounaalla ja illallisella myös tehdä ”pikkukenkä”, josta kerroin täällä. Jokapäiväinen leipä oli kiven alla sodan aikana, kuten kuvailin viime viikon kirjapostauksessa. Vaikka Kaksi naista kertoo sodan kurjuudesta, Lazion vuoristoseudulla syötiin ennen ruoan totaalista loppumista käsittämättömän hyvin: ”Ja pöytä, se notkui runsauttaan: makkaraa ja kinkkua, vuoristojuustoja, kotona tehtyjä erilaisia tuoreita leipiä, voita ja munia ja papuja ja keittoa ja erilaisia lämpimiä ruokia, joita äiti ja tytär…
